Linnun terveys ja anatomia

Alavalikoista löydät tietoa linnun terveydestä sekä yleisimmistä sairauksista.

Pikakatsaus lemmikkilintujen yleisanatomiaan

Linnuilla on erityinen ja hyvin keittynyt anatomia. Lentääkseen niiden on oltava kevyitä ja silti vahvoja. Näiden kahden näennäisesti vastakkaisen ominaisuuden yhdistelmä näkyy koko linnun anatomisessa rakenteessa.

Hengityselimistö (ylhäältä alaspäin)

- Nenäontelo eli sieraimet

- Nenänsivuontelot, 1 molemmin puolin.

- Kurkunpää koostuu linnuilla 4 kurkunpäänrustosta.

- Henkitorvi

- Syrinx/ Äänielin

• eli lintujen äänielin joka vastaa toiminnaltaan nisäkkäiden kurkunpäätä, siinä ei kuitenkaan ole äänihuulia. Ääni muodostuu, kun uloshengityksen aikana ilma virtaa syrinxin läpi ja siinä olevat bilateraaliset kalvot värisevät tuottaen lintulajille tyypillisen äänen. Syrinx tuottaa kaikki äänet joita papukaija käyttää, niin puheen, vihellyksen kuin huutamisenkin.

- Keuhkoputket

- Keuhkot

• Parilliset keuhkot ovat linnuilla melko pienet ja hyvin vähän laajenevat.

- Ilmapussit

• Ne muodostavat noin 80% hengityselimistön kokonaistilavuudesta. Suurimmalla osalla lajeista ilmapusseja on yhdeksän ilmapussia, joista jokainen on pääyhteys sekä ensisijaiseen- tai toissijaiseen keuhkoputkeen alueella, jota kutsutaan ostiumiksi.

• Kraniaaliset: kaulan ja solisluun ilmapussit, rintakehän kraniaalinen ilmapussi.

• Kaudaaliset: Rintakehän kaudaalinen ilmapussi ja vatsan alueen ilmapussit

Papukaijoilla on parilliset kaudaaliset ilmapussit, eli rintakehän kaudaalinen ja vatsan alueen ilmapussit. Kraniaalisista rintakehän kraniaalinen ja kaulan ilmapussit ovat parillisia. Solisluun ilmapussi on pariton.

Lentoon tarvitaan korkeaa aineenvaihduntanopeutta, jonka vuoksi linnuilla on korkeampi hapentarve.

Vaatii kaksi sisään- ja uloshengityssykliä, jotta ilma on kulkenut kokonaan ilmapussien ja keuhkojen läpi.

Lintujen hengitysjärjestelmä on tehokkaampi kuin nisäkkäiden, ja ne siirtävät enemmän happea jokaisella hengityksellä. Tämä tarkoittaa siis myös sitä, että ilmassa olevat myrkyt siirtyvät tehokkaammin elimistöön ja ovat sitä kautta myrkyllisempiä tai haitallisempia linnuille kuin muille eläimille.

Hermosto

• Aivot

• Selkäydin

• hermot.

Anatomisesti linnuilla on suhteellisen suuret aivot pään kokoon verrattuna. Papukaijojen ja variksien eli kahden älykkäimmän lintulajin, aivojen ja kehon koon välinen suhde on verrattavissa kädellisten kokoon.

Ruoansulatuselimistö

Papukaijojen ruoansulatusjärjestelmässä on joitain epätavallisia ominaisuuksia, jotka auttavat käsittelemään ruokaa nopeasti. Linnut tarvitsevat paljon energiaa ja siksi niiden on sulatettava ruoka erittäin tehokkaasti. Lintujen suussa ei ole sylkeä, ne käyttävät nokkaansa avatakseen siemenet, pähkinät ja hedelmät.

Prosessin aikana ruoka pilkkoutuu pieniksi paloiksi, joka kulkeutuu:

• ruokatorven läpi kupuun. Kuvussa ruoka kosteutuu ja pehmenee. Papukaijat syöttävät tätä pehmentynyttä seosta poikasilleen.

• Kuvusta ruoka siirtyy rauhasmahaan, jossa happo ja entsyymit alkavat sulattamaan ruokaa.

• Siitä ruoka siirtyy lihasmahaan, jossa ruoka muuttuu hienojakoisemmaksi massaksi, kun massa on tarpeeksi hienoa, siirtyy se vasta sitten suolistoon.

• Kemiallinen ruoansulatus ja ravintoaineiden imeytyminen tapahtuu ohutsuolessa. Ohutsuoli saa sapen maksasta ja ruoansulatusentsyymejä haimasta. Nämä edistävät prosessia.

• Jäljelle jäänyt materiaali kulkeutuu paksusuolen ja muutaman umpisuolen kautta kloaakiin, jossa uloste- ja virtsamateriaali keräytyy yhteen ennen kuin poistuu elimistöstä linnun ulostaessa.

Virtsatiet

Linnuilla ei ole virtsarakkoa, vaan munuaisten erittämä jäte kulkeutuu kloakkiin, josta se poistuu kiinteiden jäteaineiden mukana. Linnun korkean ruumiinlämmön ja aktiivisuuden vuoksi, niiden on säästettävä vettä. Linnut tuottavat virtsahappoa, joka poistuu paksuna tahnana ulosteen mukana. Tämä on lintujen ulosteiden valkoinen osa. Suurimman osan ajasta linnun elimistö erittää virtsaa, uraattia ja ulostetta samanaikaisesti.

Sydän ja verisuonijärjestelmä

Linnun sydän on suhteellisen iso ja voimakas elin, joka pystyy supistumaan hyvinkin nopeasti. Linnun syke levossa voi olla 200 lyöntiä minuutissa ja jopa 800 lyöntiä minuutissa lennon aikana.

Papukaijan kehossa on keskimäärin 6-12ml/100g verta tarkoittaen, että linnulla joka painaa esimerkiksi 450g on sen verivolyymi maksimissaan noin 54ml.

Aivot

Papukaijan aivot poikkeavat täysin kädellisten aivoista. Siinä missä kädellisten aivot ovat täynnä äyriä ja ryppyjä, jotka kiertyvät aivokuoren kuvioihin, linnuilla aivot ovat hyytelömäistä ainetta, joka täyttää solut. Yksinkertaisten aivojen ulkonäön perusteella pitkään lintuja pidettiin tyhminä tai yksinkertaisina. Papukaijan aivot ovat tiiviisti pakattu kallon sisään. Joillakin lajeilla on enemmän hermosoluja kuin suuriaivoisilla kädellisillä. Tiheys voi helpottaa aivopiirien modostumista, joita ei löydy muista eläimistä. Lintujen aivot ovat monimutkaiset ja toimivat täysin eritavalla kuin ihmisten.

Papukaijan luusto

Lentämistä varten linnuilla on oltava kevyet luut. Papukaijojen luut ovatkin onkaloluita (Pneumaattiset luut), eli luut ovat onttoja ja luu pylväin vahvistettuja, jolloin luuhun tulee onkaloita. Ilmataskut ovat yhteydessä hengityselimistöön ja niiden sisällä tapahtuu ilmanvaihtoa.

Linnun aivokoppa on miltei täysin pyöreä ja silmäkuopat taas poikkeuksellisen isot. Nokka kiinnittyy kalloon.

Kallon liittyy selkärankaan yhden nivelnastan avulla, jonka nivelkuoppa on takaraivoontelon etureunassa.

Linnuilla on 9- 25 kaulanikamaa, rintarangassa 1- 5 ja ne ovat luutuneet yhteen lantionikamien, viimeisen/-ten selkänikamien ja ensimäisten pyrstönikamien kanssa. Lintujen selkäranka on jäykkä, koska rintakehän seutu ei liiku. Kaula linnuilla on päinvastoin erittäin notkea.

Rintalasta on litteä, jonka keskiosassa on ulkoneva harja. Harjaan kiinnittyvät voimakkaat lentolihakset. Lentokyvyttömillä linnuilla rintalasta on sileä, ilman harjaa.

Papukaijan luusto:

• Kallo, Kaulanikamat, Hankaluu, Korppiluu, Luuväkäset, Rintalastan harja, Polvilumpio, Jalkapöytä, Varvasluut, Sääriluut, Reisiluu, Häpyluu, Istuinluu, Solisluu, Häntänikama, Pyrstöluu, Ristiluu, Lapaluu, Lannenikamat, Olkaluu, Kyynärluu, Värttinäluu, Ranneluu, Kämmenluut, Sormiluut, Pikkusiipi

Papukaijan iho ja höyhenpeite

Ihmisten tapaan lintujen ihossa on kaksi alkuperältään erilaista osaa, orvaskesi ja verinahka. Lintujen ihossa ei ole hikirauhasia. Viimeisten pyrstönikamien kohdalla on rauhanen, josta lintu erittää öljymäistä nestettä joka tekee höyhenistä vettä läpäisemättömät.

Höyhen:

Vain linnuilla on höyhenet. Häyhenet ovat orvaskeestä syntyneitä ja verinahan höyhennystyjen ravitsemina sarveismudostumia.

Untuva:

On erittäin joustava höyhen. Sillä on iso merkitys linnun ruumiinlämmön säilyttäjänä ja ne tasaavat ruumiin pinnan epätasaisuuksia.

Haudonnan aikana hormonitoiminta aiheuttaa naaraan vatsaan höyhenettömän hautomalaikun. Sen ansiosta lämpöenergia siirtyy ihon ja pintaverisuonten kautta hyvin muniin.

Suurimmat ja jäykimmät höyhenet ovat sulkia. Täysin kehittyneen sulan osat ovat kynä, ruoto ja höyty. Sulka on kiinni linnussa kynästä, jatkuu ruotona ja sen kahteen puoleen erkanee höyty, joka on rakenteeltaan erittäin monimutkainen. Höydyt yhteen kiinnittyneinä muodostavat yhtenäisen ja suuresti ilmavirtausta vastustavan pinnan.

Lentäessä lintua kannattavan pinnan muodostavat siipisulat, joita ovat käsi- ja kyynärsulat. Joillain linnuilla on peukalosulista muodostunut pikkusiipi, joka vähentää pyörteiden syntymistä ja lisäävät kantokykyä varsinkin liidossa. Peräsimenä toimivat pyrstösulat, joita yleensä on 12 kappaletta.

Lintujen höyhen puku uusiutuu säännöllisesti. Sulkasato on aika jolloin lintu pudottaa vanhat sulat ja kasvattaa tilalle uudet. Joillakin papukaijoilla sulkasato on rankka mutta hetken kestävä, jolloin lintu saattaa näyttää erittäin rähjäiseltä tai hidas ja siisti, jolloin sulkia tippuu ympäri vuoden ja voi olla jopa täysin huomaamaton.